HÄMMENTÄJÄ
Hämmentäjä on kahdesta erikoisesta osasta rakennettu hätkähdyttävä sohvapöytä. Jalustan virkaa tekee sydänlaho, hevosenkengänmuotoinen poppeli, jonka uumenissa voi halutessaan säilyttää vaikka pikkutavaroita.
Nimensä pöytä saa puolestaan pöytälevystä, joka ennen nykyistä tehtäväänsä hämmensi hakemassaa suuren siilon pohjalla. Massiivinen teräsratas on hiottu huolellisesti käytön jäljet yhä säilyttäen ja pinta on viimeistelty mattalakalla. Pelkän pöytälevyn nostamiseen tarvitaan ainakin kaksi, mielellään kolme raavaampaa kaveria.
Rattaan hampaat ovat luonnostaan juuri sopivan kokoisia pidikkeitä 0,33 litran lasisille juomapulloille, mikä puolestaan antaa lisämerkityksen Hämmentäjä-nimelle. Mestariwerstas on sattuman innoittamana kehittänyt pöytään oman juomapelin, jonka ohjeet toimitamme pöydän mukana. Pöydän ostajalle on luvassa myös Mestariwerstaan erityinen yllätyslahja…
Hämmentäjä on lisäksi yksi erikoinen piirre, joka saa pöydän ”soimaan”, kun lämpötilavaihtelut ovat riittävän suuria. Kuuman päivän jälkeen jäähtyessään pöydästä saattaa metallin kutistuessa kuulua etäistä kelloa muistuttava kimeä sointu. Fysiikan ilmiöiden sijaan se saattaa toki olla myös pöydän hengen taikasauvallaan kilauttama äänimerkki juomapelin äityessä liian hilpeäksi…
Mestaritarjous (alv 23 %): 690 € !!!
(ovh: 1 850 €)
Tilaukset ja lisätiedot:
info@mestariwerstas.fi
+358 40 547 9554
