PUOLIKUU
Pohjaratkaisultaan Mestariwerstaan logosta mallinnettu Puolikuu on perusluonteeltaan laavu, mutta tavanomaisesta laavusta poikkeavan sisätilan vuoksi sitä on myös kotalaavuksi kutsuttu. Laavussa on nukkumapaikat neljälle raikkaassa ulkoilmassa uinuvalle.
Erämessuilla ihastusta herättänyt Puolikuu on löytänyt uuden kotinsa Mäntsälästä, aivan werstaamme vierestä. Se pystytettiin kaksoislammen rannalle idylliseen pihapiiriin. Kotvan kuluttua Puolikuun tulille kävellään pitkin pitkospuita, vieressä laiduntavia lampaita kenties seuraten.
Puolikuun seinämateriaalina on jykevä, nila-aikaan käsin kuorittu kuusitukki, jonka kiiltävän kaunis luonnollinen pinta on jo sellaisenaan silmänilo, mutta lukuisten taidokkaiden yksityiskohtien rinnalla vasta osa Puolikuun viehätystä.
Puolikuun keskipisteenä toimii paljaaksi kuorittu kuusijuurakko, jonka latvaosa kannattelee laavun kattolappeita. Kahteen oviaukon viereiseen pitkään tukkiin on puolestaan veistetty ketjutekniikalla kiinteät kolmijalkapenkit, jotka voi halutessaan kääntää mieluisaan asentaan nuotion ympärille tai vaikka katoksen alle ruokailupöydiksi.
Laavun lattia on kymmenen vuotta kuivunutta ja kaksi tuumaa paksua lehtikuusilankkua, josta on tehty myös takanurkkauksen hyllykkö pikkutavaroille. Seinätukkeihin on jätetty pieniä oksia ripustuksia varten ja yhteen salvokseen seinä ulkopuolelle on tehty puolestaan valmis, oviaukoltaan linnunmuotoiseksi kaiverrettu linnunpesä.
Kokonaisuuden kruunaa neljästä lappeesta rakennettu näyttävä, kolmikerroksinen ja tervantuoksuinen pärekatto.
