Mestari Werstas



LUOVA PUURAKENTAMINEN


Luova puurakentaminen on Mestariwerstaan liiketoiminnan peruskivi, jonka ympärille kaikki muu on rakennettu. Päätuotteinamme suunnittelemme ja rakennamme yksilöllisiä rakennuksia ja -kalusteita, joissa puuraaka-aineen monimuotoisuutta hyödynnetään poikkeuksellisella tavalla.

Liikeideamme keskeinen oivallus on käyttää puuta mahdollisimman luonnonmukaisessa asussaan ja hyödyntää tuotteissa puulle ominaisia muotoja, kuvioita ja poikkeamia.

Puurakentamisesta ja puuntyöstöstä Mestariwerstaan miehistöllä on yhteensä kymmenien vuosien työkokemus, jota tukee vielä monipuolinen koulutustausta rakentamisesta teolliseen muotoiluun ja kuvanveistosta kauppatieteisiin. Erikoisosaamisalueemme on hirsirakentaminen, josta koko mestarikunnalla on joko koulutus- tai pitkä työkokemustausta. Hirsirakentaminen on edelleen merkittävä osa toimintaamme, joskin selvästi perinteisestä hirsirakentamisesta poikkeavalla tavalla. Puhumme kuitenkin mieluummin kokonaisvaltaisemmin luovasta puurakentamisesta, jo senkin vuoksi, että hirsitukkien ohella käytämme tuotteissamme myös runsaasti muunlaista puutavaraa. Mieluisinta rakennusmateriaalia meille on metsien erikoispuutavara, esimerkkeinä kannot, pahkat, oksat, muodoltaan poikkeavat rungot, kokonaiset juurakkopuut ja ylisuuret tukit.

Puun lisäksi Mestariwerstaan tuotteissa hyödynnetään usein myös kierrätysmateriaaleja sekä muita puun kanssa harmonisesti yhteensopivia luonnonmateriaaleja, kuten esimerkiksi takorautaa, luonnonkiveä ja ruokoa. Tuotteemme personoidaan usein edelleen mestarillisella kuvanveistotaiteella. Lähes kaikenlaiset ratkaisut hämmästyttävistä näköisveistoksista abstrakteihin mallinnuksiin ovat mahdollisia.

Kaikki Mestariwerstaan tuotteet rakennetaan puhtaasti käsityönä. Osa tuotteistamme myydään Mestariwerstaan valmistuotantona, mutta tuotannon painopiste on siirtymässä yhä selvemmin tilausprojekteihin. Toteutuksen lisäksi vastaamme myös tuotteiden suunnittelusta joko itsenäisesti tai yhteistyössä asiakkaan kanssa. Myynnissä oleviin luovan puurakentamisen tuotteisiimme sekä aiemmin toteuttamiimme projekteihin voi tutustua tarkemmin verkkosivujemme Tuotteet-alasivulla.

Tilaukset, tarjouspyynnöt ja lisätiedot:
Jere Jaakkola
Werstasmestari (tj.)
+358 40 547 9554
jere@mestariwerstas.fi